Etusivu
Referenssit
Caset
Taustat
Yhteystiedot

Vuokrahuvila

 

Hello Team Finland Oy

Hello Team Finland Oy on vuonna 1999 perustettu liikkeenjohdon ja urheilumarkkinoinnin konsulttiyhtiö. Olemme palvelleet laajaa kirjoa eri kokoisia yrityksiä eri toimialoilta sekä useita toimijoita eri urheilulajien parista.

Hello Team Finland Oy:n erikoisosaaminen on ”juosta kasaan, kehittää, rakentaa ja lopulta siirtää” liiketoimintakokonaisuuksia toimeksiantajilleen. Tunnetuin tämäntyyppinen hanke on ollut TeliaSoneran toimeksiannosta perustaa ja kokonaisvaltaisesti kehittää Datainfo Helsingin telekommunikaatioliiketoiminnot yhdeksi osaksi TeliaSoneran ICT-platformia. 

Hello Team Finlandin ydinosaamista on myös erilaisten urheiluun liittyvien yhteisöllisten konseptien innovointi sekä urheilutapahtumien sisällön kehittäminen ja hyödyntäminen.

Näkyvimpänä urheilumarkkinoinnin toimeksiantona on yhteistyö Suomen Koripalloliiton kanssa, jonka tulorahoituksen kehittämisestä Hello Team Finland Oy vastasi 2007-2010. Hello Team Finland mm. ideoi, konseptoi, rakensi ja toteutti Menossa Mukana -yritysverkoston sekä konseptoi ja rakensi miesten maajoukkueen EM-kotiottelut ennennäkemättömiksi viihdetapahtumiksi.

Hello Teamin toimitusjohtajana toimii yhtiön perustaja Visa Heinonen.


 

 

 

 

 

Vuokrattavana täydellinen huvila
105 km Helsingistä. Lisätietoja tästä.


________________________________________________________________________
Hello Team Finland - Y-tunnus 1527188-2